Oikeastaan kaikki lähti liikkeelle siitä, kun sain eilen puhelun Dipp-tutkimuksesta, johon poikani osallistuu.
Eli tutkimuksessa selvitetään, miksi jotkut sairastuvat tyypin 1 diabetekseen. Sain kuulla poikani, Aukku 10kk, verikokeiden tuloksissa olleen häikkää ja kolme neljästä vasta-aineetesteistä on positiivisa.
Tulin ajatelleeksi sitä, että jos Aukku tulee sairastumaan, niin olisi kiva purkaa tuntoja ja jakaa niitä muiden saman kokeineden tai kiinnostuneiden kesken.
Itselläni on tyypin 1 diabetes, joten sairaus ei ole ennestään tuntematon, eikä poikani riski sairastua tunnu niin pelottavalta, kuin se ehkä tuntuisi vastaavassa tilanteessa olevan mielestä, joilla ei ole vastaavaa kokemusta. Toki ei se mieleinen uutinen ollut minullekaan. Olen jo kuusi ja puoli vuotta ollut kiitollinen siitä, että tyttöni, Allu, on saanut olla terve diabeteksen osalta. Järkytys ei kuitenkaan ollut niin suuri kuin olisin voinut kuvitella.
Aukun testituloksista kerrottiin puhelimessa myös sen verran, että Aukku tulee joutumaan tarkempaan seurantaan ja verikokeita ja käyntejä Taysissa on aina kolmen kuukauden välein, kuin muuten niitä olisi vuoden välein enää tammikuun jälkeen. Seuraava aikamme on tamnikuun 10s päivä. Puhelimessa infottiin myös, että vasta-aineet saattavat vielä hävitä. Sairastuminen ei ole siis varmaa, mutta siihen kannattaa silti varmaan jotenkin jo asennoitua.
Olisi hienoa, jos näitä asioita, joita mieleen tulee pääsisi jakamaan muiden kanssa ja kertoa siitä, miten meillä tulee menemään, miten sairastumisen uhka/itse sairastuminen tulee menemään. Vertaistuen tarve on monesti suurta, kun lapsi tai omainen on sairastunut, oli sairaus mikä tahansa. Ja tyypin 1 diabetes on elinikäinen sairaus, eikä suinkaan kiva sellainen.
Olen aika kova lörpöttelemään, joten kaikenlaista muutakin juttua on todellakin tarjolla runsain mitoin. Tulen taatusti kertomaan paljon ihan tosi tosi tosi tylsiä juttuja arjestani kotiäitinä kahdelle lapselle sekä varmaan välillä ottamaan kantaa itseäni kuohuttaviin yhteiskunnallisiin asioihin. Äidinkieleni on täyttä sontaa, koska tuskinpa minulla on jaksamista nähdä äidinkieleen niin suurta vaivaa. Tämä on kuitenkin ns. päiväkirjani eikä mikään äidinkielen lähdeteos, joten kirjoitusvirheistä on minulle turha inistä. Ei kiinnosta.
No, näillä mennään.
